Sirkus Finlandia

by

Sirkus Finlandia perustettiin vuonna 1976. Sirkuksen kotikaupunki on Raasepori ja omistaja on Jernströmien sirkusperhe. Keväällä 2011 Sirkus Finlandiassa tapahtui sukupolvenvaihdos, kun Carl-Gustaf Jernström luovutti paikkansa sirkuksen johtajana pojalleen Carl Jernström juniorille.

Sirkuksen kiertuekausi alkaa aina huhtikuun lopulla ja kestää loka-marraskuun vaihteeseen saakka. Kiertue kattaa koko Suomen. Kauden aikana näytöksiä on noin 250. Näytöksen kesto on aina noin kaksi tuntia. Esiintyjinä on joka vuosi kansainvälisiä sirkustaiteilijoita suomalaisten sirkuslaisten lisäksi. Sirkustaiteilijat tulevat pääasiassa Ruotsista, Unkarista, Englannista, Espanjasta, Saksasta ja Venäjältä.

Esiintymistahti on tiivis, näytöksiä on lähes joka päivä jossain päin Suomea etenkin kesäkuukausina.  Koska Sirkus Finlandia edustaa perinteistä sirkusta esityksessä yleisö saa nähdä trampoliiniesityksiä, perinteistä hevosakrobatiaa, erilaisia näytöksiä eläinten kanssa, akrobatiaa, taikuutta, klovneja, jongleerausta ja erilaisia performansseja.

Kiertueella on mukana noin 30 sirkustaiteilijan lisäksi noin 70 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Työtä on paljon matkustamisen lisäksi, teltat täytyy pystyttää nopeasti, koska usein samana iltana on jo ensimmäinen näytös.

 

Tässä jonkin kävijän paljon suosiota kerännyt video siitä, millaisia sirkuksen esitykset ovat.

Maailmalla sirkuksia on ollut vuosisatojen ajan, mutta Suomeen sirkustaiteilijat löysivät tiensä vasta 1737 Pietarin perustamisen jälkeen. Ensimmäinen varsinainen sirkusseurue Suomessa nähtiin vasta vuonna 1802 ja 2 vuotta myöhemmin Suomeen saapui ensimmäinen sirkusnorsu. Sirkus Ducander oli ensimmäinen suomalainen telttasirkus, se aloitti kiertueensa vuonna 1896 2000 hengen teltalla. Vuosina 1949–1953 toimi Sirkus Sariola. Sirkus Finlandia on Suomessa pisimpään toiminut sirkus.

Vuonna 1973 tri Claes Cedercreutz perusti Haminan teinisirkuksen. Siitä alkoi suomalaisen sirkuksen kehittyminen varsinaiseksi sirkukseksi ja nuorisosirkuksia perustettiin muitakin. Sariolan tivolisuku ja Jernströmin Sirkus Finlandia ovat olleet avainasemassa suomalaisen sirkuksen kehittämisessä.

Sirkus on esitys, joka perinteisesti tapahtuu sirkusteltassa, jossa yleisö istuu nousevassa katsomossa keskellä olevan areenan ympärillä. Sirkusta voidaan toki esittää muuallakin kuten erilaisilla festivaaleilla ja esimerkiksi teatterissa tai kadulla. Sirkusesitykseen kuuluu perinteisesti ohjelmanumeroita, jotka koostuvat muun muassa eläinnumeroista, klovnien esityksistä ja erilaisista akrobaattiesityksistä.  Esitystä johtaa sirkustirehtööri eli esityksen juontaja ja mukana on myös musiikki, jota esittää joko orkesteri tai nauhalta kuultava musiikki. Viimeisen vuosikymmenien aikana eläinten käyttöä sirkuksessa rajoitettu, Suomi on ainoana maana kieltänyt norsujen käytön sirkuksessa.

Sirkuskiertue vuonna 2018

Tänä vuonna 2018 Sirkus Finlandia on uudistanut ohjelmistoaan siten, että se on tarjonnut työpaikan kiertueella 15 Suomessa kouluttautuneelle sirkustaiteilijalle. Eläimiä on mukana vähemmän kuin aiemmin osin tilanpuutteen vuoksi, sillä tallitelttoja on vaikea saada mahtumaan, kun esiintymiskentät pienenevät. Eläinten mukana olo on myös kustannuskysymys. Esityksessä nähdään kuitenkin lintuja ja hevonen. Suomalaisten artistien lisäksi esityksessä nähdään kansainvälisiä taiteilijoita Kolumbiasta, Englannista ja Bulgariasta. Sirkus Finlandian sirkustirehtöörin mielestä on tärkeää, että myös nuoret kotimaiset taiteilijat saavat esiintymiskokemusta ja sitä kautta heillä on tulevaisuudessa mahdollisuus päästä esiintymään myös kansainvälisiin sirkuksiin.

Nykysirkus

Nykysirkus syntyi 1990-luvulla. Nykysirkuksessa yhdistyy sekä perinteisempi sirkus että esittävät näyttämötaiteet. Nykysirkuksessa voi nähdä ja kokea tanssia, teatteria ja muita näyttämötaiteita. Harvoin on eläinnumeroita. Tunnetuin edustaja uudelle sirkukselle on kanadalainen Cirque du Soleil, joka kiertää esiintymässä ympäri maailmaa. Suomessakin on muutama tunnetumpi nykysirkusryhmä, kuten muun muassa Kallo Collective, WHS ja Race Horse Company. Ammattilaisryhmiä on noin kymmenen, vanhin niistä on Circo Aereo. Ryhmät tekevät myös yhteistyötä keskenään eri tuotannoissa.

Turun ammattikorkeakoulussa Taideakatemian sirkuslinjalla sekä Lahden käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa on mahdollista suorittaa tutkinto sirkustaiteissa. Koulutusta on ollut mahdollista saada vuodesta 1995 lähtien. Yliopistotasoista sirkustaiteen koulutusta ei Suomessa vielä ole.