Ignat Ignatov ja tåplikkäät ponit
Bulgarialainen Ignat Ignatov, 41, juoksuttaa sirkusareenalle kahdeksan täplikästä ponia, joita voi luonnehtia tiikerinkirjaviksi tai leopardikuvioisiksi. Myös yksi musta poni pääsee areenalle.
Ignatov aloitti sirkusuransa 14-vuotiaana tekemällä akrobaattinumeroita hevosen selässä. Taitoratsastuksesta hän siirtyi kouluttamaan hevosia ja muita eläimiä. Ignatov on kouluttanut hevosten lisäksi sirkusareenalle kameleita, laamoja ja myös sarvikuonoa.
Ignatovin mukaan eläinnumeroissa esitys perustuu syvään luottamukseen ja rakkauteen kouluttajan ja eläinten välillä.
- Jokaisella eläimellä on oma luonteensa. Niitä ei voi pakottaa oppimaan, Ignatov korostaa.
Ignatov muistuttaa, että eläimet vaativat huolellista hoitoa, tilaa ja ruokaa.
- Nuorten hevosten kanssa ohjelmanumeron harjoittelu on vaikeinta. Kun ne oppivat peruskäskyt, uuden ohjelman opettelu vie puolisen vuotta, lähes koko ikänsä eläinten parissa työskennellyt Ignatov kertoo.
Tiikerinkirjava ja leopardikuvioinen
Kansainvälisten hevosurheilusäännösten mukaan poneiksi luetaan kaikki hevoset, joiden säkäkorkeus on alle 148 senttiä.
Väriltään poni tai hevonen on tiikerinkirjava, kun sen turkissa on erikokoisia mustia tai ruskeita täpliä yleensä valkoisella pohjalla.
Yhdysvalloissa Koillis-Oregonissa asuneet Nez Perce -intiaanit kehittivät tiikerinkirjavan appaloosarodun. He antoivat rodulle nimen Palouse-joen mukaan.
Intiaanit uskoivat erikoisenvärisen appaloosan tuottavan onnea. Mitä värikkäämpi hevonen päälliköllä oli, sitä voitokkaampi oli heimo.
Tiikerinkirjava amerikanponi on pienen appaloosatamman ja shetlanninponioriin risteytys.
Ensimmäinen amerikanponi syntyi 1950-luvulla Iowassa Yhdysvalloissa.
Tanskalainen 1800-luvulta peräisin oleva knabstrupinhevonen on leopardikuvioinen. Hevosilla on raidalliset kaviot ja silmän kovakalvo on valkoinen.
Knabstrupin erikoinen väritys, sen ystävällinen ja älykäs ilme ovat tehneet siitä hyvin suositun sirkushevosen.